Tulosta

BLOGI


Kosmetologin asiantunteva ihonhoito- ja kosmetiikkablogi.

Blogi on uudistunut, ja nyt artikkelit toimivat erikoiskosmetologi Mirja Katajan monien kauneushoitolavuosien kartuttaman tieto-taidon vinkkipalstana sinulle.

Mirja on tehnyt yli kolmekymmentäviisi vuotta kosmetologin hoitotyötä, ja samalla opastanut monia oikeanlaiseen ja toimivaan ihonhoitoon. Mirja pitääkin ihonmukaista kotihoitoa tärkeänä, ja toivoo saavansa kauneudenhoidon ammattilaisena opastaa ja neuvoa sinuakin oikeiden tuotteiden valinnassa. Mirja toimii edelleenkin kauneushoitolayrittäjänä, ja hän on luennoinut ja kouluttanut mm. alansa ammattilaisia ja lääkäreitä. Hän on SKY-erikoiskosmetologi, ravintovalmentaja ja visualisti.

Blogissa vierailee jatkossa myös vieraskynäilijöitä. Jokainen vieraaksi kutsuttu kirjoittaja löytää oman näkökulmansa ihonhoitoon ja koko ihmisen hyvinvointiin. Niin sinun kuin minunkin ihon hyvinvointi koostuu niin monesta asiasta, ja jatkossakin myös tätä kokonaisvaltaista vaikutusta tuodaan esille blogiartikkeleissa. Voit myös ehdottaa blogiin aihetta sekä asiantuntijaa/vieraskynäilijää sähköpostilla asiakaspalvelu@ihokeskus.fi .

 

BLOGI -artikkelit:

 
Julkaistu , julkaisija

Kotimainen kosmetiikkasarja vaativallekin iholle: Esittelyssä BTB13

Lue koko viesti: Kotimainen kosmetiikkasarja vaativallekin iholle: Esittelyssä BTB13

 

BTB13-voiteita-pro-age-medical-antioxidant_ihokeskus

Koetko sopivien ihonhoitotuotteiden löytämisen haastavaksi? Onko ihollasi kenties herkkyyttä, pigmenttimuutoksia, ikääntymisen merkkejä tai ihosairaus, kuten ruusifinni tai akne?

Tai etsitkö vain luotettavan laadukasta kotimaista kosmetiikkaa, jolla voit ylläpitää ihon hyvää kuntoa? 

BTB13 on kotimainen kosmetiikkasarja, jonka tehokkuus on omaa luokkaansa. Kaiken taustalla on tieteellinen tutkimus ja patentoitu ainesosayhdistelmä, joka soveltuu erilaisten iho-ongelmien hoitoon. 

BTB13 on ehdottomasti suosituimpia sarjoja hoitola-asiakkaideni keskuudessa sekä verkkokaupassa. Kosmetologina olen huomannut, että BTB13-tuotteilla on saatu lupaavia tuloksia ja helpotusta tilanteissa, jossa asiakas on kokeillut jo “kaikkea”, tai jossa iho-ongelmien hoito vaatii erityistä huolellisuutta.

Sarjan slogan pitääkin paikkansa erittäin hyvin: Kun tavallisen kosmetiikan hoitovaste ei riitä. Lue seuraavaksi, mikä tekee BTB13-sarjasta täysin ainutlaatuisen. 

 

Kotimainen kosmetiikkasarja, joka perustuu tutkittuun tietoon 

 

BTB13-sarjan taustalla on pitkän linjan tutkimusta sekä ainesosayhdiste, joka pohjautuu patentoituun kantasoluteknologiaan. Suomalaisen yliopiston tutkijaryhmän kehittämä BTB13-yhdiste voi auttaa aktivoimaan ihon passivoituneita kantasoluja.

Kuulostaa varsin hienolta. Mitä tämä siis tarkoittaa ihosi kannalta? BTB13-yhdisteellä on toisin sanoen kyky auttaa ihoa uudistumaan ja hoitamaan monia iho-ongelmia ja ikääntymisen merkkejä. BTB13-yhdiste on tehokas aktivoimaan myös hiuspohjaa, joten sillä voidaan aktivoida myös hiusten kasvua. Sarja kantaakin ylpeästi samaa nimeä yhdisteen kanssa.

 

BTB13-yhdisteen koostumus lyhyesti:

 

  1. BT =  Aminohappo L-karnitiini. Tämä tehostaa solujen energia-aineenvaihduntaa ja edistää ihon paranemista, sekä minimoi arpeutumista. 
  2. B13 =  Solujen uusiutumiselle välttämätön vitamiinin kaltainen oroottihappo. Ihossa esiintyvän oroottihapon määrä vähenee iän myötä, jolloin myös ihosolujen tuotanto hidastuu. 

 

Mikä tekee BTB13-tuotesarjasta erityisen? 

  • Perustuu tutkitusti tehokkaaseen kantasoluteknologiaan, jolla on kyky uudistaa ihoa.

  • Sisältää lisäksi vaikuttavia ja luonnollisia ainesosia, kuten vitamiineja, hyaluronihappoa, prebiootteja ja probiootteja.

  • Sisältää vain ihon kannalta hyödyllisiä ainesosia, eikä mitään ihon kannalta epäolennaista.

  • Soveltuu monelle ihotyypille ja useiden iho-ongelmien hoitoon.

  • Miellyttävät koostumukset, saatavilla monia hajusteettomia tuotteita.

  • Kotimainen, Suomessa kehitetty ja valmistettu kosmetiikkasarja.

  • Lähes kaikki tuotteista on vegaanisia, eikä tuotteita tai niiden ainesosia ei ole testattu eläinkokein.

 

 

BTB13-pro-age-tuotteita_ihokeskus

Kuva: BTB13 Pro-Age -tuotteita

Kenelle BTB13-kosmetiikka sopii?

 

BTB13-sarjan tuotteet on kehitetty aikuiselle iholle, ja ne ovat ihanteellisia hoitamaan haastavaakin ihoa. Esimerkiksi kuivan, atooppisten, tulehtuneen ja helposti reagoivan ihon hoito on mahdollista BTB13-kosmetiikalla. Tuotteilla voi hoitaa niin ikääntymisen merkkejä, arpia, kutinaa, kuivuutta tai punoitusta.

 

Tuotteet ovat sopivia tietenkin myös normaalikuntoiselle iholle, sillä tarkoin valitut ainesosat ja hoitavat koostumukset ylläpitävät ihon terveyttä.

 

BTB13 sisältää kolme eri tuotelinjaa:

 

  1. Pro-Age -linja on suunnattu herkällekin iholle, jossa näkyy ikääntymisen merkkejä.

  2. Hydration -linja sisältää erityisen kosteuttavia tuotteita.

  3. Medical -linja on ihanteellinen erilaisten iho-ongelmien hoidossa ja vaativan ihon tasapainotuksessa.

 

Lue myös: Ruusufinnin hoito kotikonstein 

 

BTB13-Medical-vitamin-A-voiteet_ihokeskus

Kuva: BTB13 Medical A-vitamiinivoiteet

 

Suosituimmat BTB13-tuotteet 

 

BTB13 Medical Rosacea + Acne Hoitogeeli *Asiakkaiden suosikki*

 

Hajustamaton, kevyen tuntuinen geeli on oivallinen tuote aknen ja ruusufinnin hoidossa. Ärtyneitä ja punoittavia alueita hoitava geeli sisältää BTB13-yhdisteen ohella antimikrobista atselaiinihappoa.

 

 

BTB13 Pro-Age Firming Serum-hoitoseerumi -palkittu tuote!

Etsitkö luottotuotetta ikääntyvän ihon kosteuttamiseen, hoitamiseen ja vahvistamiseen? Vahvan pitoisuuden BTB13-yhdistettä sisältävä hoitoseerumi kiinteyttää, kirkastaa ja heleyttää ihoa. 

 

BTB13-pro-age_firming-serum_annostelu_ihokeskus

Kuva: BTB13

 

BTB13 Medical Skin Relief Serum- hoitoseerumi *Kauppiaan suosikki*

Hoitoseerumi on ihanteellinen iholle punoittavalle iholle, jossa on herkkyyttä, kutinaa, ihoärsytystä, ja esimerkiksi aknen tai rosacean tulehduksellisuutta. Miellyttävän tuntuinen seerumi hoitaa ihoa rauhoittavalla lakritsihapon suolalla, allantoiinilla ja sekä E-vitamiinilla. Koostumuksen kruunaavat prebiootit, jotka tukevat ihon hyvää bakteerikantaa. 

 

BTB13 Medical Anti-Redness Cream * Myydyin voiteemme sarjalta*

Tässä ihanteellinen voide helposti ärtyvälle ja punoittavalle iholle! Voide rauhoittaa, suojaa ja hillitsee punoitusta. Sopii erityisesti kuivuvalle ja ärsyyntyneelle ruusufinni- tai akneiholle, joka kaipaa helposti ihmeytyvää voidetta.

 

BTB13 Pro-Age Cleansing Emulsion -puhdistusemulsio

Hellävarainen, mutta tehokas - siinä tämän emulsiomaisen putsarin taikasanat! Maitomainen putsari vie kasvoilta lian ja meikit, samalla kun se jättää iholle miellyttävän tuntuman ilman kiristelyä.

 

 

BTB13 Intense Hydration Toner - Kosteuttava kasvovesi

Kotimainen vastine korealaisen kosmetiikan hoitovedelle! Kasvovesi heleyttää ja kosteuttaa ihoa hyaluronihapon, vitamiinien ja prebioottien voimin. Suosittelen taputtelemaan geelimäisen hoitoveden suoraan iholle ilman vanulappuja. Ihanteellinen valinta iholle, joka kaipaa kosteutta - myös herkkäihoisen valinta.

 

BTB13 Pro-Age Silmänympärysvoide kosteuttaa ja hoitaa

 

Tehokas silmänympärysvoide kosteuttaa ihoa välittömästi, samalla kun se häivyttää ikääntymisen merkkejä ja kirkastaa tummien silmänympärysten ihoa. Koostumus pohjautuu kotimaiseen koivunmahlaan, jolla on tehokas kyky kosteuttaa ihoa.

 

BTB13 Pro-Age Vitamin Cream - Vitamiinivoide

Hajusteeton voide on ihanteellinen silloin, kun haluat hoitaa ja ennaltaehkäistä ikääntymisen merkkejä sekä lisätä ihon heleyttä. BTB13-yhdisteen tukena toimivat prebiootit, ubikinoni sekä iholle tärkeät A-, C-, B5- ja E-vitamiinit. 

 

 

BTB13 Eyelash Serum - Ripsiseerumi

Ripsiseerumien suosikki! Pidennä, tuuhenna ja vahvista ripsiäsi seerumilla, joka pohjautuu BTB13-yhdisteeseen ja pidentävään pentapeptidiin. Herkillekin silmille suunnattu seerumi näyttää tuloksia jo 4-6 viikossa säännöllisessä käytössä. Hellävarainen seerumi soveltuu myös ripsipidennysten kanssa sekä kulmakarvoille. Koostumus ei sisällä lääkeaineita.

 

BTB13 Hair Growth Serum + Biotin - Hiuspohjaseerumi 

Ainutlaatuinen hiuspohjaseerumi vilkastuttaa hiuspohjan ja hiusten solujen uusiutumista BTB13-yhdisteen, aktivoivan biotiinin sekä kofeiinin voimin. Käytä kuureittain tai jatkuvasti, kun haluat aktivoida hiuspohjan toimintaa. Miellyttävä seerumi ei rasvoita hiuksia, ja voit käyttää sitä helposti pesun jälkeen hiuspohjaan.

 

UUTUUS-tuote:

BTB13-sarja täydentyy syyskuussa 2023 retinolia ja B12-vitamiinia sisältävällä yövoiteella! Tämä BTB13 Retinol + B12 Night Cream -yövoide ravitsee, hoitaa, kosteuttaa ja tukee ihon uusiutumista.

 

Katso tästä kotimaisen kosmetiikkasarjan koko valikoima. 

Kiinnostuitko kotimaisesta kosmetiikkasarjasta, jonka tehokkuus on omaa luokkaansa? Haluatko apua tuotevalintoihin? Voit olla minuun aina yhteydessä, jos haluat yksilöllisiä vinkkejä ihonhoitoon. Lähetä viestisi osoitteeseen neuvonta@ihokeskus.fi, ja vastaan sinulle mahdollisimman pian.

Verkkokauppa palvelee 24/7 ja tuotteet lähetetään nopealla aikataululla.

 

Lue seuraavaksi: 

 

POD-ihon hoitovinkit

 

Lue-seuraavaksi-POD_ihokeskus




 

 
 
Lue koko viesti
Julkaistu , julkaisija

Aknen hoito ihon eri vaiheissa: kosmetologin vinkit kotihoitoon ja tuotteisiin

Lue koko viesti: Aknen hoito ihon eri vaiheissa: kosmetologin vinkit kotihoitoon ja tuotteisiin

Blogikuva-akne-kauppa.ihokeskus

Miten hoitaa akneihoa kotona? Miksi ihon peseminen vahvoilla puhdistusaineilla voi jopa pahentaa tilannetta? Entä miten toimia, jos iholla on samaan aikaan sekä kuivuutta että epäpuhtauksia tai jos iho on jatkuvasti punoittava?

Aknen hoidossa oman ihon olotilan kuulostelu on kaiken alku, sillä sen perusteella voit kohdistaa ihollesi juuri oikeat hoitotoimenpiteet. 

Moni ajattelee akneihon olevan aina rasvainen, mutta monella suomalaisella esiintyy esimerkiksi kuivuutta aknen lisäksi. Tällöin on tärkeää hoitaa myös kuivuutta pois, jotta ihonhoidolla voi saada parhaita tuloksia. 

             Blogi-kuiva-akneiho-kauppa.ihokeskus

Kun puhutaan suomalaisten iho-ongelmista, akne on kaikista yleisimpiä. Olenkin vuosien aikana kosmetologina neuvonut tuhansia kertoja eri ikäisiä asiakkaita aknen hoidossa. Olen nähnyt, kuinka akne voi vetää mielen matalaksi ja vaikuttaa tavalliseen arkeen ja ihmissuhteisiin negatiivisesti. 

Hyvä uutinen on se, että akne on useinmiten voitettavissa, ja sopivalla kotihoidolla sen parantumista voi nopeuttaa. Siksi kokosin sinulle vinkkejä, jotka ovat auttaneet asiakkaitani eteenpäin aknen hoidossa.

Ennen kuin menemme pidemmälle, on syytä muistaa, että akne ilmenee jokaisen iholla eri tavalla yksilöllisesti. Kun haluat varmistua sinulle sopivasta hoidosta, suosittelen käymään ihonhoidon asiantuntijan eli kosmetologin luona, josta saa juuri sinulle yksilöidyt hoitovinkit.

Jos akne haittaa elämääsi paljon ja aiheuttaa esimerkiksi kipua, silloin myös käynti ihotautilääkärillä voi olla paikallaan.

 

Miksi akne on niin haitallinen, ja mistä se johtuu?

Akne on ihosairaus, jossa ihon talirauhasten eritys ja bakteerien määrä lisääntyy aiheuttaen tulehdustilan. Akne on siitä ikävä ilmiö, että sillä on monta olomuotoa: se voi esiintyä musta-ja valkopäiden lisäksi finneinä, punaisina näppylöinä, kipeinä ihonalaisina patteina tai jopa ontelomaisena tai kystisenä aknena.

Akne ei vaikuta pelkästään ulkonäöllisesti. Tulehtunut akne voi olla myös hyvin kivulias, etenkin jos kyseessä on märkänäppyläinen tai onteloakne. Kipua voi tuntua esimerkiksi kasvoja pestessä tai silloinkin, kun kasvoihin ei lainkaan koske.

Pitkittyessään akne voi vaikuttaa myös arjen mielekkyyteen ja minäkuvaan. Monesti akne osuu myös nuoruuden herkkään ikään, jolloin iho-ongelmat eivät ainakaan nosta itsetuntoa.


Aknen syntymiseen ei voi läheskään aina itse vaikuttaa, mutta kotihoidolla on tärkeä rooli aknen paranemisnopeuteen.

Miksi aknea esiintyy? Seuraavat asiat voivat vaikuttaa aknen syntyyn:

  • Perinnölliset syyt.
  • Hormonaaliset syyt (mm. teini-ikä, hormonihäiriöt, hormonivalmisteet, PCOS eli munasarjojen monirakkulaoireyhtymä).
  • Stressi töissä, kotona tai koulussa (stressi vaikuttaa mm. suolistoon ja hormonitoimintaan).
  • Tupakointi ja runsas alkoholin käyttö.
  • UV-säteilyn ja ihoa tukkivan aurinkorasvan yhdistelmä voi aiheuttaa paikallista aknea, ns. “Mallorcan aknea”.
  • Joillakin lääkkeillä saattaa olla ainakin pahentava vaikutus.

 

Entä mistä akne ei johdu?

Aknen syntymisen taustalla on monta myyttiä, jotka on syytä purkaa. 

  • Akne ei synny ihon pesemättömyyden tai huonon hygienian vuoksi. Akne ei myöskään poistu pelkästään ihoa pesemällä, vaikka ihon huolellinen puhdistus on tärkeä osa akneihon hoitorutiinia. 
  • Suklaan, juuston tai muun rasvaisen ruoan syöminen ei laukaise aknea. Päivän tai parin herkuttelu ei tee iholle pitkäkestoista hallaa. On toki hyvä tiedostaa, että suoliston hyvinvoinnilla on yhteys myös ihon kuntoon, joten terveellinen ruokavalio kannattaa.
  • Meikki ei aiheuta aknea, vaan se voi jopa suojata ihoa ylimääräiseltä koskettelulta. On silti tärkeää valita iholleen sopiva meikki sekä pestä meikki huolellisesti pois, sillä huonosti puhdistettu iho voi aiheuttaa paikallisia epäpuhtauksia.

Aknen hoito-ohjeet kotona: Tunnista ensin, miten ihosi voi juuri nyt  

Koska aknesta puhutaan paljon rasvaisen ihon riesana, moni ajattelee, että akneiho olisi automaattisesti rasvainen. On totta, että etenkin nuori akneiho on usein öljyinen, mutta monesti aknea voi esiintyä myös pintakuivalla, sekaiholla ja jopa aiemmin kuivalla iholla.

Moni asiakkaani on yllättynyt kuullessaan, että rasvaiseksi luulemansa iho onkin todellisuudessa kuiva tai pintakuiva. Tämän vuoksi myöskään rasvaiselle iholle tarkoitettu hoitorutiini ei ole toiminut.

Usein akneiholla on vähintään pintakuivuutta erityisesti talvella, joten kannattaa huomioida, että liian vahvoilla aineilla peseminen voi jopa lisätä ihon tulehdusta. Liian tehokkaalla putsarilla voi nimittäin vahingoittaa ihon omaa suojakerrosta, mikä ei suinkaan nopeuta aknen paranemista vaan saattaa aiheuttaa herkkyyttä ja ärtyneisyyttä ihossa.

Jos iho on siis liian kuiva, akne voi pahentua myös siksi, että sarveisaineet ja tali eivät pääse poistumaan normaaliin tapaan kuivuudesta johtuen.

 

Helppo tapa testata, onko ihollasi kuivuutta: 

1) Pese kasvot normaaliin tapaan. 2) Ennen kuin levität voiteita, kuulostele ja tarkastele, tuntuuko iho kiristelevältä tai kuivalta. 3) Mikäli tunnet iholla kiristelyä tai ihosi lehahtaa punaiseksi, se voi olla pintakuiva tai kuiva - huolimatta siitä, onko sillä myös aknea.

Ihosi oikeanlaisen olotilan tunnistaminen on tärkeää siksi, että voit hoitaa ihoasi oikein ja tuloksellisesti. Esimerkiksi kosteuttavat hoitotuotteet eivät välttämättä tehoa yhtä hyvin, ennen kuin ihoa on ensin rauhoitettu tai kuorittu ihollesi sopivalla kuorinta-aineella

Jos et ole varma, millainen ihosi kunto on juuri nyt, tai sinun on haastavaa tunnistaa onko siinä kuivuutta tai herkkyyttä, saat varman vastauksen, kun varaat ajan kokeneen kosmetologin hoitoon.

Noudata säännöllistä ihonhoitorutiinia 

Aknen hoito ei ole pikajuoksua, vaan pikemminkin päivittäinen kävelylenkki, jossa säännöllisyys alkaa tuottaa tulosta. Akneiholla kannattaa noudattaa perusrutiinia, jolla voit hillitä tulehdusta ja jatkossa ylläpitää ihon parempaa kuntoa.

  1. Puhdistus aamuin illoin. Öljyiselle rasvaiselle iholle sopii puhdistusgeeli- tai vaahto, ja kuivemmalle iholle suosittelen puhdistusmaitoa.
  2. Kasvovesi aina puhdistuksen jälkeen. Kasvovesi mm. supistaa ihohuokosia, rauhoittaa tulehdusta ja kosteuttaa ihoa. 
  3. Kosteusvoide puhtaille kasvoille. Rasvainen iho hyötyy öljyttömistä voiteista, kun taas kiristelevä iho kaipaa täyteläisempää voidetta. 
  4. Jos iho on hyvin tulehtunut tai herkkä, hoitoseerumi ennen kosteusvoidetta tarjoaa täsmällistä hoitoa esimerkiksi kuivuuteen tai talirauhasten liialliseen toimintaan.
  5. Täsmätuotteet, kuten finnien hoitogeelit, ovat tehokkaita yksittäisten näppyjen nitistäjiä.

Useimmat akneihot hyötyvät myös kuorinta-aineesta. Jos iho on kuitenkin herkistynyt, ei kannata aloittaa rakeisesta kuorinta-aineesta. Sen sijaan rakeeton entsyymi- tai  hedelmähappokuorinta on usein parempi valinta vaikeassa tilanteessa. Vahvasti ärtynyttä ihoa ei tule kuoria lainkaan, vaan ihoa kannattaa ensin rauhoitella esimerkiksi seerumeilla ja naamioilla.

Ikuisuuskysymys on myös se, sopiiko öljyä sisältävä ihohoitotuote akneiholle? Tämä riippuu paljon ihotyypistäsi ja öljyn laadusta. Pintakuivalla iholla öljy voi auttaa talia “ulos” huokosista, mikä voi helpottaa aknea. Myös öljyn laadulla on väliä; esimerkiksi kookosöljy voi tukkia ihohuokosia, minkä vuoksi kannattaa valita vain kasvoille tarkoitettuja öljyjä.

Blogi-aknen-hoidot-top_kauppa.ihokeskus

Valitse oikeat tuotteet: Vinkit ja asiakkaiden suosikit 


Akneihon hoidossa ei tarvita suurta purkkimäärää, vaan minimissään 1) puhdistustuote 2) kasvovesi ja 3) kosteusvoide. Muista, että myöskään akneihoa ei kannata ylihoitaa, vaan huolehtia ihon oikeista tarpeista.

Kokosin alle vaihtoehtoja eri hoitotuotteista, jotka ovat auttaneet asiakkaitani akneihon hoidossa. Löydät myös kategoriasta 'Akne' tuoteryhmittäin lisää tuotteita.

Jos kaipaat apua tuotteiden valintaan, voit lähettää minulle viestin sähköpostilla neuvonta@ihokeskus.fi, Instagramissa @kauppaihokeskus.

Akneihon puhdistus

 

BeauCaire Cleansing Milk - Puhdistusemulsio 250ml

Herkälle, kuivalle ja pintakuivalle iholle suunnattu hajusteeton kevyt puhdistusmaito, joka sopii myös silmämeikin poistoon.

 

BeauCaire Face Cleanser - Puhdistusgeeli 250ml

Rasvoittuvalle iholle sopiva puhdistusgeeli, joka puhdistaa tehokkaasti, mutta ei kuivata. Hajusteeton.

 

Dr. Baumann Cleansing Gel - Puhdistusgeeli 200ml

Kevyesti vaahtoava ja hajusteeton puhdistusgeeli normaalille, seka- ja rasvoittuvalle (akne)iholle. 

 

Ekopharma Karpalo Clear Puhdistusgeeli

Luonnonkosmetiikan puhdistusgeeli tulehtuneelle, epäpuhtaalle  ja rasvaiselle iholle.

 

Ekopharma Vadelma Glow Puhdistusvaahto

Pehmeä ja tehokas puhdistusvaahto, joka pesee myös meikin pois - mutta ei kuivata ihoa! 

 

Ekopharma Mustikka Sensitive Puhdistusmaito

Hajusteeton luonnonkosmetiikan kevyt puhdistusmaito puhdistaa iholta talin ja ylimääräisen lian, mutta ei pese iholta pois sen luontaista suojaa - kuten ei mikään toinenkaan suosittelemani putsari.

 

Kasvovedet akneiholle

 

Dr. Baumann Facial tonic lotion dry skin - Kasvovesi 200ml

Alkoholiton kasvovesi, joka sopii herkän ja kuivan akneihon hoitoon.

 

Dr. Baumann Facial tonic lotion normal and oily skin - Kasvovesi 200ml

Rasvoittuvalle, normaalille ja sekaiholle suunnattu kasvovesi, joka palauttaa ihon pH-arvon. Hajusteeton.

 

Ekopharma Mustikka Sensitive Kasvovesi

Hajusteeton ja herkälle iholle suunnattu mustikkauutetta sisältävä kasvovesi, joka myös kosteuttaa ihoa. Erityisen hyvä myös aikuiselle ja kuivalle epäpuhtaalle iholle.

 

Ekopharma Karpalo Clear Kasvovesi

Epäpuhtaalle ja rasvaiselle iholle kehitetty raikastava ja supistava kasvovesi, joka sisältää mm. supistavaa taikapähkinää.

 

Pure=Beauty Juniper kasvomisti

Suihkemainen kasvovesi, joka sisältää mm. tulehdusta hillitsevää katajanmarjavettä sekä kuorivia AHA-happoja. Erinomainen tukkeutuvalla ja rasvaisella iholla.


 

Akneiholle sopivat kasvovoiteet

 

Ekopharma Mustikka Sensitive Kasvovoide

Ärtyneelle ja herkälle iholle soveltuva kasvovoide, joka suojaa ihoa mm. E-vitamiinin avulla. Hajusteeton koostumus.

 

Ekopharma Karpalo Vitamin A Kasvovoide

Epäpuhtaalle, ja monen ikäiselle, iholle suunnattu kosteusvoide, joka sisältää kattauksen tehokkaita ainesosia: korjaavaa A-vitamiinia, kirkastavaa C-vitamiinia sekä tasapainottavia prebiootteja.

 

 BTB13 Medical Vitamin B3 10% Active 30ml

Koostumukseltaan kevyt B3-vitamiinivoide, joka soveltuu vaativan akneihon hoitoon. Niasiiniamidi eli B3-vitamiini on hyvin siedetty, kirkastava ja ihoa suojaava vitamiini. Hajusteeton.

 

BTB13 Clarifying Oil-Free Cream-öljytön voide

Erityisesti rasvaiselle, suurihuokoiselle ja öljyiselle iholle sopiva hoitovoide. Voiteen B3- ja B5 -vitamiinit tasapainottavat ihoa, samalla kun A-vitamiini uudistaa ja kirkastaa. 

 

Dr. Baumann Sensitive Super Light 30ml

 

Todella kevyen tuntuinen kasvovoide rasvoittuvalle ja epäpuhtaalle iholle, joka jättää iholle pehmeän tunteen. Hajusteeton.

 

BeauCaire Super Sensitive Light - Hoitovoide 50ml

Hajusteeton ja kevyt kosteusvoide, joka hoitaa rasvaista ja sekaihoa lempeästi. Hajusteeton.


 

Täsmä- ja tehotuotteet epäpuhtauksille ja sitkeille finneille

 

Ekopharma Karpalo Douple Zinc Hoitovoide

Paikallisesti käytettävä sinkkivoide, joka hoitaa ärsytystä ja punoitusta mm. taikapähkinän, antimikrobisen karpalon  ja rauhoittavan sinkin avulla.

 

Ekopharma Karpalo Acne Spot Control Seerumi

Salisyylihappoa sisältävä paikallisseerumi, joka auttaa nitistämään yksittäiset finnit.

 

Ekopharma Karpalo De-Stress Booster

Punoittavalle ja akneiholle suunnattu seerumi, joka auttaa rauhoittamaan ihoa mm. tulehdusta hillitsevän taikapähkinän, sinkin, lakritsiuutteen ja prebioottien avulla.

 

Dr. Baumann Niacin Vitamin B3 Ampulli 7ml

B3-vitamiinia eli niasimiidia sisältävä tehotippa sopii esimerkiksi aknearpien, pigmenttijälkien ja paikallisten tulehdusten hoitoon. Vain pieni määrä riittää!

 

BTB13 Medical Rosacea + Acne Hoitogeeli

Aknen ja ruusufinnin paikallishoitoon tarkoitettu atselaiinihappoa sisältävä geeli rauhoittaa punoitusta ja auttaa nujertamaan näppyjä. Hajusteeton tuote soveltuu herkällekin iholle.

 

BTB13 Medical Skin Relief - seerumi 30ml

Tukee ihon luonnollista vastustuskykyä. Tuotteen sisältämä lakritsihapon suola (DPG) ehkäiseen ihotulehduksia ja vähentää tehokkaasti ihon punoitusta. Rauhoittaa ärtynyttä ihoa.

 

Kuorinta-aineet 

 

Ekopharma Karpalo Aktiivihiili + PHA Kuorintanaamio

Kuorintanaamio poistaa iholta kuollutta ihosolukkoa ja syväpuhdistaa ihohuokosia ja mustapäitä. Aktiivihiili imee tehokkaasti epäpuhtauksia, ja PHA-happo kuorii hellävaraisesti.

 

BTB13 Medical AHA-PHA Peeling Gel-kuorintageeli
 

Rakeeton geelimäinen kuorinta kirkastaa, syväpuhdistaa ja kuorii ihohuokosia tehokkaan hedelmähappo-cocktailin avulla: AHA ja PHA kuorivat ihon hellävaraisen tehokkaasti. 

 

Ekopharma Herukka Enzyme Kasvokuorinta

Kirkastava rakeeton kuorinta heleyttää ihoa PHA-hapon ja papaijaentsyymien voimalla. Koska kuorinta on rakeeton, se ei ärsytä ihoa mekaanisesti ja sopii punoittavallekin iholle.

 

Kasvonaamiot

 

BeauCaire Cream Mask - Voidenaamio 50ml

Voidemainen savinaamio imee itseensä epäpuhtauksia ja syväpuhdistaa ihoa tukkeumista. Hajusteeton koostumus.

 

Dr. Baumann Cream mask oily / impure - Kasvonaamio 50ml

Rasvaiselle iholle tarkoitettu voidenaamio, joka vetää puoleensa epäpuhtauksia ihoa ärsyttämättä - jättäen ihon pehmeäksi. Tehoaineena toimii kaoliinisavi.

 

Ekopharma Karpalo Detox Savinaamio 50ml

Luonnonkosmetiikan savipohjainen naamio, joka sisältää myös sinkkiä, prebiootteja sekä paju- ja karpalouutetta. Sopii erinomaisesti myös selän ja decolleteen hoitoon.

 

Kasvoöljyt

 

Ekopharma Karpalo BHA Kasvoöljy

Rasvoittuvalle iholle sopiva hoitoöljy, joka pehmittää ihoa ja ehkäisee mustapäitä ja tukkeumia. Sisältää mm. salisyylihappoa ja karpalouutetta, jotka ehkäisevät tulehduksia.

 

Ekopharma Mustikka Sensitive Kasvoöljy

Jos ihosi on kuiva tai ärtynyt mutta epäpuhdas, hajusteeton herkän ihon omegapitoinen öljy voi auttaa sitä tasapainottumaan. 

 

Lue seuraavaksi Ihon kokonaisvaltainen hyvinvointi.

Blogikuva-karpalo_kauppa.ihokeskus

 
 
Lue koko viesti
Julkaistu , julkaisija

Tuhansien kasvohoitojen kokemuksella

Lue koko viesti: Tuhansien kasvohoitojen kokemuksella

Olen tehnyt 20 000 kasvohoitoa, ja osaan auttaa sinuakin

Laskin taannoin, että minulla on ollut yli 35 vuoden kosmetologiuran aikana tuhansia asiakkaita. Kaikkiaan olen tähän mennessä tehnyt noin 20 000 kasvohoitoa. Joukkoon on mahtunut valtava kirjo ihania ihmisiä ja myös erilaisia ihotyyppejä, joihin perehtyminen on ollut ihonhoidon todellinen korkeakoulu. Ohessa olen päivittänyt osaamistani säännöllisesti alan virallisissa koulutuksissa.

Minun nuoruudessani 1970-80-luvuilla ei ollut Youtubea eikä meikkitutoriaaleja. Katsoin kauneusvinkkejä kirjoista ja naistenlehdistä: opettelin hoitamaan ihoani ja meikkaamaan itse. Syvemmälle sukelsin aloittaessani opiskelut kosmetologikoulussa. Tiesin jo opintojen alussa, että tämä on minun juttuni, mutta tärkeimmän oivalluksen koin asiakkaita kohdatessani. Ensimmäisessä kauneushoitolassa ymmärsin, ettei minun tärkein tehtäväni ole myydä laatikkokaupalla purkkeja ja purnukoita, vaan auttaa asiakasta ongelmassaan.

Samoin ajattelen yhä. Kun asiakas kysyy apua aknen, ruusufinnin tai vaikka atooppisen ihon hoitoon, lähden jäljittämään ongelman syytä kuin salapoliisi rikosta. Olen erikoistunut ihon erikoisongelmiin ja allergioihin, joita on tänä päivänä todella monella. Jotta niihin voi löytää apua, täytyy ymmärtää ihon anatomiaa ja fysiologiaa sekä tutkia jokaisen asiakkaan tapausta yksilöllisesti.

Kosmetiikkatuotteiden raaka-aineluettelot ovat intohimoni: käytän paljon aikaa selvittäessäni eri raaka-aineiden ominaisuuksia, sillä haluan ostaa kauppaani myyntiin vain parhaita tuotesarjoja. Tiedän, että moni suomalainen kokee kosmetiikkaviidakon melkoisena vyyhtinä, josta on vaikea löytää itselle sopivaa tuotetta. Minun tehtäväni onkin hoitaa alkukartoitus, jotta sinä pääsisit helpommalla. Kauppa.ihokeskus-verkkokauppaani päätyy vain tuotteita, jotka olen perusteellisen testauksen kautta todennut laadukkaiksi ja toimiviksi.

Kosmetiikka edistää ihon terveyttä, mutta se tuo elämään myös mielihyvää ja ihanaa ylellisyyttä. Aivan jokaisen kauneustrendin perään ei kannata silti rynnätä. Sama tuote ei käy välttämättä kaikille, vaikka se olisi kuinka suosittu. Sen sijaan, että haalimme kylppärin kaappiin kosmetiikkaa purnukkakaupalla, meidän kannattaisi ostaa harkitummin ja juuri omalle iholle sopivia tuotteita. Näin säästämme paitsi rahaa, myös luontoa. Haluan olla itsekin vastuullinen kuluttaja.

Palkitsevinta tässä työssä on, kun olen onnistunut ratkaisemaan asiakasta pitkään vaivanneen iho-ongelman. Kun olemme yhdessä sinun kanssasi löytäneet tasapainon oikeanlaisten ihonhoitotuotteiden ja hoidon välille. Näiden lähes 40 vuoden aikana olenkin oppinut valtavasti myös teiltä. Kiitos siitä rakkaat asiakkaani!

Jos muuten haluat saada vastauksen johonkin mieltä painavaan iho-ongelmaan tai etsit tiettyä täsmätuotetta, voit lähettää minulle koska tahansa kysymyksiä osoitteeseen neuvonta@ihokeskus.fi

Olen täällä sinua varten!

Terveisin,

Mirja

kauppa.ihokeskus.fi

p.s. olen muokannut kasvohoitojen määrää ja muita lukuja alkuperäisestä tekstistä (muokkaus 03/2024).

 

Tiesitkö tämän minusta?

  1. Olin 12-vuotias, kun astuin ensimmäistä kertaa kemikaliomyymälään Helsingin Katajanokalla. Ostin säästöilläni huulikiillon.
  2. Nyt olen 55-vuotias SKY-erikoiskosmetologi, ravintovalmentaja ja visualisti.
  3. Pyöritän kosmetiikan verkkokauppaa, kauppa.ihokeskus.fi:tä, joka siirtyi omistukseeni kesällä 2019. Salossa minulla on myös Kauneushoitola Rosmarinus, joka sai alkunsa Helsingistä 1996.
  4. Olen ollut tässä työssä 37 vuotta ja tehnyt noin 20 000 kasvohoitoa. Ikuisena oppijana etsin tietoa ja kouluttaudun edelleenkin jatkuvasti.
  5. Olen testannut tuhansia ja taas tuhansia kosmetiikkatuotteita. Myyntiin valitsen vain tarkoin kriteerein valitut tuotesarjat.
  6. Iho-ongelmat, kuten ruusufinni, akne, psoriasis ja atooppinen iho ovat erikoisalaani.
  7. Työn ohessa olen kouluttanut kollegoja, luennoinut alan opiskelijoille ja toiminut ihonhoidon asiantuntijana mediassa, sekä pitänyt palstaa  mm.Allergia ja Astma-lehdessä.
  8. Perheeseeni kuuluu mies, kaksi poikaa ja koira.
  9. Harrastan luonnossa liikkumista, kävelylenkkejä koiran kanssa, lukemista, leffoja ja hyviä tv-sarjoja.
  10. Minut on palkittu Vuoden kosmetologiksi vuonna 2004.

 

sky-erikoiskosmetologi-mirja-kataja-kauppa.ihokeskus-kauneishoitola-rosmarinus

Lue koko viesti