Tulosta

IHOTYYPIT JA IHOHAASTEET

 

Miten tunnistat oman ihotyyppisi?

Ihonhoitorutiinien päivittämisen voi aloittaa oman ihotyypin tunnistamisella, sillä erilaiset ihotyypit vaativat erilaisia hoitotuotteita ja ihonhoitorutiineja. Kun tunnistat oman ihotyyppisi, se auttaa oikeiden tuotteiden valitsemisessa. Näin voi tukea ihon hyvinvointia ja estää samalla mahdollisten ongelmien pahenemisen. 

Alta voit etsiä sinulle sopivia tuotteita ihotyypin ja ihohaasteiden mukaan. Klikkaa omaa ihotyyppiäsi tai ihohaastetta, ja näet mitkä tuotteet sopivat juuri sinun ihollesi. 

 

Yleisimmät ihotyypit

Ihotyypit voidaan jakaa neljään pääluokkaan:

 Lisäksi iho voidaan määritellä herkäksi, ja mikä vain yllä mainituista ihotyypeistä voi olla herkkä tai iho voi herkistyä esimerkiksi vääränlaisista ihonhoitotuotteista.

Ihotyypin mukainen ihonhoito tarjoaa hyvän pohjan rutiinien ja tuotevalintojen suunnitteluun, mutta ihon vointi ja tila muuttuu mm. iän mukaan eli nuori iho tarvitsee erilaista hoitoa kuin ikääntyvä iho.

Lisäksi ihon vointi voi vaihdella merkittävästi esimerkiksi vuodenaikojen, hormonitasojen, stressin tai elintapojen mukaan. Tämän vuoksi on tärkeää huomioida hoitotuotteita valitessa oman ihotyypin lisäksi myös ihon tila eli kuinka ihosi voi juuri silloin, kun suunnittelet ihonhoitorutiinejasi.

Oman ihotyypin ja ihon tilan lisäksi ihossa saattaa esiintyä myös vaikeitakin ihohaasteita, jotka tulee ottaa huomioon ihon kotihoidossa. Näitä voivat olla eri ihosairaudet kuten akne, atooppinen ekseema, ruusufinni tai suunympärysihottuma. Lisäksi kosmetiikan ainesosiin liittyvät herkistymiset tai kosmetiikka-allergiat täytyy ottaa huomioon tuotevalinnoissa.

 

Testaa oma ihotyyppisi

Voit helposti tehdä kotona pienen testin oman ihotyyppisi selvittämiseksi.

  1. Pese kasvosi hellävaraisella puhdistusaineella ja taputtele iho kuivaksi.
  2. Odota 30-60min ilman, että lisäät iholle kosteusvoidetta tai muita tuotteita.
  3. Tarkkaile, miltä ihosi tuntuu ja näyttää tämän jälkeen.
 

Näin voit tunnistaa oman ihotyypin

Normaali iho

  • Tuntu: Tasapainoinen, ei liian kuiva eikä liian rasvainen.
  • Ulkonäkö: Puhdas ja kirkas iho, ei kiiltoa tai kuivuutta.
  • Huokoset: Pienet tai normaalikokoiset, ei merkittäviä epäpuhtauksia.

Rasvainen iho

  • Tuntu: Ihon pinta  tuntuu öljyiseltä, jopa tahmealta.
  • Ulkonäkö: Rasvainen ja kiiltävä, taipumusta finneihin ja epäpuhtauksiin.
  • Huokoset: Laajentuneet huokoset, jotka saattavat tukkeutua.

Kuiva iho

  • Tuntu: Ihon pinta on kiristävä, karhea ja jopa hilseilevä.
  • Ulkonäkö: Himmeä ja samea, iho voi näyttää väsyneeltä.
  • Huokoset: Pienet, eikä yleensä epäpuhtauksia.

Sekaiho

  • Tuntu: T-alueella (otsa, nenä, leuka) rasvainen, mutta poskilla ja muilla alueilla kuiva tai normaali.
  • Ulkonäkö: Kiiltää T-alueelta, mutta muut alueet voivat olla kuivia tai normaaleja.
  • Huokoset: T-alueella suuremmat, poskilla pienemmät.

Herkkä iho

  • Tuntu: Iho voi kihelmöidä, kutista ja/tai kuumottaa. Se ärtyy ja reagoi herkästi.
  • Ulkonäkö: Punoitusta, ihottumaa, näppylöintiä tai kuivuutta
  • Huokoset: Huokosten koko liittyy yleensä varsinaiseen ihotyyppiin, mutta herkässä ihossa huokoset saattavat joskus näkyä selvemmin ihon ollessa ärtynyt.

Huomaa, että kaikissa ihotyypeissä saattaa olla esimerkiksi kosteuden puutteesta johtuvaa pintakuivuutta tai ihotaudista johtuvaa tulehdusta, ärtyneisyyttä tai hilseilyä.

 


Akne

Akne on ihon tulehduksellinen sairaus, jossa esiintyy mustapäitä eli ihomatoja (komedoja), finnejä ja muita näppyjä.

Atooppinen iho

Atooppiselle iholle sopivat tuotteet. Nämä tuotteet eivät sisällä hajusteita, eteerisiä öljyjä eikä tavallisimmin allergisoivia kasveista saatavia kosmetiikan raaka-aineita.

Couperosaiho

Couperosaihon kosmetiikka ja luonnonkosmetiikka. Nämä tuotteet ovat hellävaraisia herkälle couperosaiholle. Tästä löydät myös tuotteita, jotka rauhoittavat, suojaavat ja vahvistavat couperosaihoa.  

Herkkä iho

Kosmetiikka ja luonnonkosmetiikka herkälle iholle. Herkkä iho ei ole varsinainen ihotyyppi. Iho voi olla herkkä, punoittava ja arka erilaisista syistä joko ajoittain tai jatkuvasti. 

 

Kuiva iho

Kuiva iho tuntuu kireältä ja saattaa jopa kutista. Kuivalle iholle suunnitellut kosmetiikkatuotteet ovat kosteuttavia, hoitavia ja suojaavia.

Sekaiho

Sekaiholle suunnatut ihovoiteet ovat  melko kevyitä ja kosteuttavia. Normaalin ja rasvoittuvan tai kuivan ihon kosmetiikka sopii yleensä hyvin sekaiholle.

Normaali iho

Normaalille iholle tarkoitetut kosmetiikkatuotteet ovat melko kevyitä eli keskirasvaisia ja kosteuttavia ja käyvät yleensä myös kaikille.

Rasvainen iho

Rasvaisessa ihossa on suuret ihohuokoset, iho kiiltelee helposti ja siinä esiintyy mustapäitä ja joskus myös finnejä. Rasvaisen ihon kosmetiikkatuotteet ovat kosteuttavia ja kevyitä. 

Nuori iho

Nuoren iho usein muuttuu esiteini-iässä tai teini-iässä hormonien vaikutuksesta. Muutokset näkyvät iholle ilmestyvinä epäpuhtauksina. Näppyjä voi tulla runsaastikin, jopa hyvin kuivalle, atooppisellekin iholle.

Ikääntyvä iho

Kaikkien meidän ihot ikääntyvät. Ikääntymisen nopeuteen vaikuttavat mm. ihon rakenne, perinnölliset tekijä ja elintavat. Iho voi ikääntyä myös ennenaikaisesti esim. auringon vaikutuksesta.

 

Ruusufinni eli rosacea

Ruusufinnin eli rosacean hoito kotona. Onko sinulla todettu ruusufinni? Punoittaako, kuumottaako ja kihelmöikö ihosi helposti? Onko sinulla näppyjä poskilla ja nenänpielissä?

Suunympärysihottuma eli POD

Suunympärysihottuma eli perioraalidermatiitti ( POD ) aiheuttaa suun ympärille ärsyyntyneitä näppyjä, jotka joskus myös kutisee tai kihelmöi.

Allerginen iho

Turvallinen kosmetiikka hajusteallergisille ja säilöntäaineallergisille. Kosmetiikka-allergiat ovat erikoisosaamistamme.