Rasvaisessa ihossa on suuret ihohuokoset ja siinä esiintyy ihomatoja eli mustapäitä tai valkopäitä sekä usein myös näppyjä eli finnejä. Kasvojen iho voi olla kiiltävä ja öljyinen joko kauttaaltaan tai erityisesti niin sanotulta T-alueelta (otsa, nenä, leuka). Rasvainen iho on hyvin yleinen nuorilla, ja se kehittyy tavallisesti murrosiän alussa. Rasvainen iho voi olla myös pintakuiva. Kuivuus voi johtua vuodenaikojen vaihtelusta ja/tai vääristä ihonhoitotuotteista kuten liian kuivattavasta puhdistusaineesta.
Monilla rasvaihoisilla päänahkakin on rasvoittuva. Iho voi olla myös samanaikaisesti rasvainen ja pinnaltaan kuiva. Joskus rasvainen iho, jossa esiintyy paikallista hilseilyä esim. nenänpielissä tai kulmakarvojen välissä, onkin iho, jossa on seborroista ihottumaa. Seborroinen ihottuma eli tali-ihottuma on yleinen ihotauti, jossa iho voi tuntua sekä rasvaiselta että kuivalta ja hilseilevältä, ja se myös punoittaa helposti.
Rasvoittuva iho saattaa muuttua myös akneihoksi esim. kun nuoren iho murrosiässä alkaa rasvoittumaan, se voi muuttua nuoruusiän akneksi. Täältä näet tuotteita Akne-iholle. Lue myös blogikirjoitus aknesta.
Rasvaista ihoa kannattaa hoitaa hellästi ja ihoa liikaa kuivattamatta, jotta ihon oma mikrobionomi pysyy hyvänä eikä aiheuta iholle ärtymystä. Rasvaisen ihon kosmetiikkatuotteet ovat kosteuttavia ja kevyitä ja sisältävät usein vain vähän rasvoja ja vahoja.
Uusi BTB13 Niacinamide + B12 Hydra Fluid33,92 €
1 l = 678,40 €
|
EKOPHARMA Herukka Re-Connecting Nature Probiotic Mask Powder29,67 €
1 kg = 1 098,89 €
|
||
Ekopharma Karpalo Detox Savinaamio 50ml24,95 € Tarjous 29,35 €Säästät 15 %
|
Dr. Baumann Eye make up remover - Silmämeikinpoistoaine 75ml30,99 €
1 l = 413,20 €
|
Dr. Baumann Facial tonic lotion normal and oily skin - Kasvovesi 200ml38,59 € |
|
Dr. Baumann Facial tonic lotion special - KasvovesiAlkaen24,14 € |
Dr. Baumann Anti comedo lotion pH 4,8 - KasvovesiAlkaen15,69 € |
Dr. Baumann Eye Gel - SilmänympärysgeeliAlkaen28,85 €
1 l = 4 121,43 €
|
|
Dr. Baumann Cream mask oily / impure - KasvonaamioAlkaen13,71 € |
|||
Dr. Baumann Sensitive for Oily and Normal SkinAlkaen23,12 €
1 l = 2 312,00 €
|
BeauCaire Face Cleanser - Puhdistusgeeli 250ml27,70 €
1 l = 110,80 €
|
||
BeauCaire Cleansing Milk - Puhdistusemulsio 250ml27,70 €
1 l = 110,80 €
|
BeauCaire Tonic Lotion - Kasvovesi 250ml27,70 €
1 l = 110,80 €
|
BeauCaire Eye Gel - Silmänympärysgeeli 15ml31,40 €
1 l = 2 093,33 €
|
BeauCaire Face and Body Peeling - Kokovartalokuorinta 50ml25,90 € Tarjous 26,00 €Säästät 0 %
1 l = 518,00 €
|
BeauCaire Cream Mask - Voidenaamio 50ml41,10 €
1 l = 822,00 €
|
BeauCaire Liposome Light - Liposomigeeli 50ml67,30 €
1 l = 1 346,00 €
|
BeauCaire Intensive light - Hoitovoide 50ml45,90 €
1 l = 918,00 €
|
BeauCaire Super Sensitive Light - Hoitovoide 50ml50,90 €
1 l = 1 018,00 €
|
SkinIdent Cleansing Milk Special - PuhdistusemulsioAlkaen44,90 € |
|||
SkinIdent Liposome Light. Tilaustuote.154,10 € |
SkinIdent Liposome Super. Tilaustuote255,00 € |
SkinIdent Vitamin Cream for Oily and Normal SkinAlkaen43,40 € |
1 - 36 / 82 tuloksesta |
|