Rasvaisessa ihossa on suuret ihohuokoset ja siinä esiintyy ihomatoja eli mustapäitä tai valkopäitä sekä usein myös näppyjä eli finnejä. Kasvojen iho voi olla kiiltävä ja öljyinen joko kauttaaltaan tai erityisesti niin sanotulta T-alueelta (otsa, nenä, leuka). Rasvainen iho on hyvin yleinen nuorilla, ja se kehittyy tavallisesti murrosiän alussa. Rasvainen iho voi olla myös pintakuiva. Kuivuus voi johtua vuodenaikojen vaihtelusta ja/tai vääristä ihonhoitotuotteista kuten liian kuivattavasta puhdistusaineesta.
Monilla rasvaihoisilla päänahkakin on rasvoittuva. Iho voi olla myös samanaikaisesti rasvainen ja pinnaltaan kuiva. Joskus rasvainen iho, jossa esiintyy paikallista hilseilyä esim. nenänpielissä tai kulmakarvojen välissä, onkin iho, jossa on seborroista ihottumaa. Seborroinen ihottuma eli tali-ihottuma on yleinen ihotauti, jossa iho voi tuntua sekä rasvaiselta että kuivalta ja hilseilevältä, ja se myös punoittaa helposti.
Rasvoittuva iho saattaa muuttua myös akneihoksi esim. kun nuoren iho murrosiässä alkaa rasvoittumaan, se voi muuttua nuoruusiän akneksi. Täältä näet tuotteita Akne-iholle. Lue myös blogikirjoitus aknesta.
Rasvaista ihoa kannattaa hoitaa hellästi ja ihoa liikaa kuivattamatta, jotta ihon oma mikrobionomi pysyy hyvänä eikä aiheuta iholle ärtymystä. Rasvaisen ihon kosmetiikkatuotteet ovat kosteuttavia ja kevyitä ja sisältävät usein vain vähän rasvoja ja vahoja.
EKOPHARMA Vadelma Hyaluron+Prebiotics Kosteussuihke 100mlKosteuttava vadelmavesihoitosuihke kasvoille ja vartalolle. 100ml
Tarjous
24,90 €
1 l = 199,20 €
Säästät 20 %
|
EKOPHARMA Herukka Re-Connecting Nature Probiotic Mask PowderProbiootteja sekä Re-Connect NatureTM -metsähumusuutetta sisältävä hoitonaamio kaikille ihoille. 27g
Tarjous
29,90 €
1 kg = 885,93 €
Säästät 20 %
|
Dr.Baumann Silver CreamMonitehoinen voide erityisesti epäpuhtaalle, punoittavalle ja herkistyneelle iholle. 30ml
Tarjous
73,40 €
1 l = 2 079,67 €
Säästät 15 %
|
Ekopharma Herukka BB-voide SPF 15Luonnonkosmetiikan BB-voide kaikille ihoille. Myös herkälle iholle. Suojakerroin SPF 15.
Tarjous
32,90 €
1 l = 877,33 €
Säästät 20 %
|
Ekopharma Karpalo Detox Savinaamio 50mlKirkastava ja syväpuhdistava savipohjainen kasvonaamio tasapainottamaan ihoa. 50ml
Tarjous
32,90 €
Säästät 20 %
|
Dr. Baumann Eye make up remover - Silmämeikinpoistoaine 75mlMieto emulsiomainen silmämeikinpoistoaine. 75ml Sopii myös erittäin herkälle iholle.
Tarjous
30,99 €
1 l = 351,20 €
Säästät 15 %
|
Dr. Baumann Facial tonic lotion normal and oily skin - Kasvovesi 200mlKasvovesi normaalille, seka- ja rasvaiselle iholle. Jättää ihon mukavan raikkaaksi, ei kuivata.
Tarjous
38,59 €
Säästät 15 %
|
Dr. Baumann Cleansing Gel - PuhdistusgeeliVaahtoava puhdistustuote erityisesti rasvoittuvalle ja näppyihin taipuvalle iholle. Pesee hellävaraisesti, kuivattamatta, joten se sopii kaikille, myös ruusufinnistä kärsiville. 75ml ja 200ml
Tarjous
18,41 €
Säästät 15 %
|
Dr. Baumann Facial tonic lotion special - KasvovesiKosteuttava hoitovesi /kasvovesi kaikille ihotyypeille. Sopii myös silmänympärysiholle ja auringon rasittamalle iholle. 75ml ja 200ml
Tarjous
21,91 €
Säästät 6 %
|
Dr. Baumann Anti comedo lotion pH 4,8 - KasvovesiPaikallisesti käytettävä supistava kasvovesi palauttaa ihon normaalin pH-arvon. Sopii suurihuokoiselle, epäpuhtaalle ja tulehtuneelle iholle. Alkoholipitoisuuden ansioista sopii hyvin näppyihin taipuvaiselle iholle, mutta ei ihan herkimmille.
Tarjous
15,69 €
Säästät 15 %
|
1 - 10 / 84 tuloksesta |
|