Tulosta
Julkaistu , julkaisija

Ruusufinnin hoito kotikonstein vaatii huolellisuutta - Vinkit rosacea-iholle

Ruusufinnin hoito kotikonstein vaatii huolellisuutta - Vinkit rosacea-iholle

Blogikuva-ruusufinni_rosacea_ihokeskus

Ruusufinnin hoito kotona on tärkeää, sillä oikealla ihonhoidolla voit merkittävästi lieventää ihon punoitusta, näppyjä ja muita oireita, joita ruusufinni aiheuttaa. Koska  ruusufinnillä on tapana lehahdella esimerkiksi eri vuodenaikojen mukaan,  säntillisellä ihonhoidolla voit myös ennakoida ruusufinnin “kausivaiheita”.

Tässä postauksessa jaan ruusufinnin kotihoidon vinkit, joista moni asiakkaani on hyötynyt. Monesti ruusufinnin tapauksessa käydään myös lääkärillä. Lääkärin ohjeiden lisäksi ruusufinniä on tärkeää hoitaa kotiolosuhteissa säännöllisellä rutiinilla, joka rauhoittaa ihoa, helpottaa oireita ja ylläpitää ihon hyvää kuntoa.

 

 

Mikä on ruusufinni ja miten voit tunnistaa sen? 

 

Ruusufinni eli rosacea on kasvoilla esiintyvä melko yleinen ihotauti, joka ilmenee yleisimmin keski-ikäisillä naisilla. On arvioitu, että peräti 10% suomalaisista on lievää ruusufinnin oiretta. 

Ruusufinni on lähtökohtaisesti pysyvä tauti, mutta sen luonteeseen kuuluu aaltoilu: ruusufinnin oireet tuntuvat monesti tulevan ja menevän. Joskus pahimmat oireet kestävät viikon, joskus kuukausia tai vuosia. 

 

Ruusufinnin tyypillisiä oireita ovat esimerkiksi 

 

  • Kasvojen punoitus ja “lehahtelu”.

  • Hiusverisuonten näkyvyys (couperosa).

  • Punoittavia näppyjä tai finnien kaltaisia näppyjä, mutta ei mustapäitä tai tyypillistä aknea.

  • Pistelevä tai poltteleva tunne iholla (usein kyseessä on neurogeeninen rosacea, jonka hoidossa myös stressin hallinnalla on keskeinen rooli).

  • Harvinaisempi ihon voimakas turvotus, usein nenässä, poskissa tai silmäluomilla. Tätä hoidetaan lääkärin määräämällä lääkityksellä.

  • Ihon kuivuus.

 

Miten tunnistat oman ruusufinnin? Ruusufinni on jaettu tyypillisesti neljään eri alamuotoon, joista iholla voi esiintyä yhtä tai useampaa. 

  • Couperosa eli erytematoottinen ruusufinni on ruusufinnin tavallisin oire. Se näkyy etenkin nenän ja poskien symmetrisenä punoituksena, jolloin pintaverisuonet näkyvät selvästi. Couperosa-iho lehahtaa helposti punaiseksi esim. mausteisen ruoan jälkeen. 

  • Aknea muistuttava papulopustulaarinen ruusufinni tuo iholle näppyjä ja märkiviä finnejä. Ihon tulehdustila aiheuttaa myös ihon punoitusta.

  • Jos ruusufinnissä esiintyy muhkuraisuutta ja karheaa tekstuuria etenkin miespuolisten nenässä, se on rinofyyma. 

  • Neljäntenä muotona on neurogeeninen ruusufinni, joka on vähemmän tunnettu muoto. Siinä jollakin tavoin hermosto saa aikaan lehahduksia iholla.

 

Mistä ruusufinni johtuu? 

 

Ruusufinnille ei useinkaan ole yhtä ainoaa ja selkeää syytä, mutta on olemassa tekijöitä, jotka altistavat ruusufinnille. 

Usein ruusufinni johtuu perimästä, johon emme voi itse vaikuttaa. Ruusufinnin puhkeaminen on sitä yleisempää, mitä useampi sukulainen kärsii siitä. 

 

Geeneillä on näppinsä pelissä myös siinä, että ruusufinni on yleisempi hyvin vaaleaihoisilla ja herkästi auringossa palavilla ihmisillä. Jos olet punapigmenttinen ja punahiuksinen, sinulla on suurempi mahdollisuus saada ruusufinni. 

Ruusufinni ei ole myöskään tasapuolinen sukupuolten suhteen, sillä sitä havaitaan eniten naisilla. Toisaalta nenään muhkuroita aiheuttava ruusufinnin tyyppi on lähinnä miesten ihotauti.

 

On myös havaittu, että ruusufinnistä kärsivien ihon luontainen immuunipuolustus on normaalia heikompi, mikä altistaa ruusufinnille. Tällöin ihon verisuonet voivat reagoida poikkeavasti erilaisiin stressitilanteisiin, jolloin iholle tulee “migreenitila” ruusufinnin muodossa. Samoin jos ihon luontainen bakteerikanta on järkkynyt, ruusufinni on yleisempi. 

Ruusufinni voi puhjeta toisaalta myös elintapojen ja vääränlaisen ihonhoidon myötävaikutuksella. Jos ihon oma suojamuuri on heikentynyt esimerkiksi liiallisen UV-säteilyn, liian rankan hoidon tai ihonhoidon laiminlyönnin vuoksi, ovi aukeaa helpommin rosacealle. 

 

 Lue myös ruusufinnin kanssa samaan tautiryhmään kuuluvasta suunympärysihottumasta eli PODista.  

 

Blogikuva-nainen-couperosa_kauppa.ihokeskus
 

Mitkä asiat pahentavat ruusufinniä? 

 

Vaikka ruusufinnin syntyä ei useinkaan voi itse ehkäistä, sen oireita voi hillitä monilla tavoilla. Moni on huomannut, että seuraavat asiat pahentavat ruusufinniä.

 

  • Suuret lämpötilan vaihtelut kuumasta kylmään - esimerkiksi avannosta saunaan. 

  • Kasvojen hikoilu, kova urheilu.

  • Saunominen ja kuumat suihkut. 

  • Auringon UV-säteily. Ethän unohda aurinkovoidetta! 

  • Mausteinen ruoka, etenkin chilit, itämaiset mausteet ja muut stimuloivat mausteet.

  • Alkoholi ja tupakointi pahentavat rosaceaa, kuten muitakin ihotauteja.

  • Kortisonivoiteet voivat pahentaa ruusufinniä.

  • Kasvomaskin tai -suojuksen jatkuva käyttö. On tärkeää huolehtia oikeanlaisesta ihonhoidosta, ennen kuin laitat kasvomaskin kasvoille.

  • Vastoin yleistä luuloa kahvi ei yleensä pahenna ruusufinniä, vaikka moni muu kuuma juoma voi sen tehdä. 

  • Stressin kokonaisvaltaista vaikutusta ei pidä unohtaa! Rauhoita mieltä esim. rentoutumisella tai mindfulnessilla.

 

Miten hoitaa ruusufinniä kotona? 

 

Suosi näitä: 

Ihonhoidon perusrutiini on puhdistus, kosteutus ja suojaus, joten pidä siitä kiinni ympäri vuoden. Hellävaraiset, hajusteettomat ja miedosti pesevät tuotteet ovat suositeltuja rosacea-ihon hoidossa. Ruusufinni pahenee stressaavina aikoina, joten huolehdi myös mielen tasapainosta! 

 

Jätä nämä pois: 

Liian pesevät ja vaahtoavat puhdistusaineet ja kuorinnat voivat herkistää ihon oman suojamuurin, jolloin erilaiset iho-ongelmat laukeavat helpommin. 

Myös hyvin  öljyiset voiteet sekä vahamaiset ja raskaat meikkivoiteet voivat pahentaa rosaceaa. On kuitenkin tärkeää tietää, ettei ruusufinni-ihon meikkaaminen ole kiellettyä, ja monelle meikki on tärkeä keino peittää ihon punoitusta. 

 

 

Blogikuva-ruusufinnin-hoitaminen_ihokeskus

 

Tuotesuosituksia ruusufinnin kotihoitoon  

 

Kokosin tuotesuositukset ihonhoidon tärkeimmistä kategorioista 1) puhdistusaineet 2) kasvovedet 3) seerumit 4) kasvovoiteet 5) täsmätuotteet 6) kasvonaamiot 7) aurinkovoiteet.

 

1. Puhdistusaineet

 

Ekopharma Mustikka Sensitive Puhdistusmaito

Kevyen juokseva putsari on varma valinta herkälle iholle, sillä maito on hellävaraisimpia putsareita. Tämä putsari on myös hajusteeton! 

 

BTB13 Gentle Cleansing Foam-puhdistusvaahto

Kotimainen puhdistusvaahto on poikkeuksellisen hellävarainen vaahtoputsari, joka puhdistaa myös meikkiä ilman, että ihon oma suojavaippa järkkyy.

 

Dr. Baumann Cleansing Gel

Hajusteeton puhdistugeeli sopii myös hieman öljyisemmälle iholle, sillä putsari pesee lian ja rasvan kasvoilta, mutta ei kuivata ihoa.

 

BeauCaire Cleansing Milk - Puhdistusemulsio

Kevyt puhdistusemulsio on nappivalinta herkälle iholle ja sinulle, joka arvostat hajusteetonta, minimalistista ja hellävaraista arkikosmetiikkaa.

 

2. Kasvovedet

 

Ekopharma Mustikka Sensitive Kasvovesi

Hajusteeton luonnonkosmetiikan kasvovesi kosteuttaa rosacea-ihoa ravinteikkaalla mustikkauutteella sekä kimmoisuutta lisäävällä hyaluronihapolla.

 

Ekopharma Herukka Soft Hoitovesi

Hoitovesi on perinteistä kasvovettä runsaampi kosteuttaja, joka hellii ihoa C-vitamiini- ja antioksidanttipitoisella mustaherukkauutteella, rauhoittavalla lakritsinjuuriuutteella sekä prebiooteilla.

 

Dr. Baumann Facial tonic lotion dry skin

Alkoholiton kasvovesi hellii kuivaa ja herkkää ihoa miedoilla mutta kosteuttavilla ainesosilla. Sopii myös silmänympäryksille! 

 

BTB13 Clarifying Balancing Toner-hoitovesi

Jos iholla on samanaikaisesti epäpuhtauksia ja ruusufinnin oireita, tämä kasvovesi auttaa rauhoittamaan tulehduksia, finnejä sekä rasvoittumista.

 

3. Seerumit 

 

Karpalo Rosacea Anti-Redness Seerumi

Erityisesti ruusufinni-iholle tarkoitettu seerumi on täsmäapu punoituksen, lehahtelun ja tulehdusten hoitoon. Antimikrobinen seerumi sisältää mm. rauhoittavaa lakritsia sekä ravitsevaa karpaloa.

 

Dr. Baumann Liposome Multi Active Light

Liposomigeeli on seeruminkaltainen tehotuote, joka syväkosteuttaa ihoa pitkäkestoisesti.Kevyen tuntuinen koostumus sisältää mm. A- ja E-vitamiineja ja arvokkaita kasviöljyjä, ja tuote on erityisen sopiva normaalille, seka- ja rasvaiselle iholle.

 

BTB13 Medical Skin Relief Serum -hoitoseerumi

Monesti ruusufinni-ihon oma suoja on heikentynyt, jolloin sen omaa vastustuskykyä tukeva seerumi auttaa ihoa palautumaan. Tämä hoitoseerumi on erityisen rauhoittava ärtyneelle iholle, samalla kun se hoitaa ja kosteuttaa hyvinkin ärtynyttä ihoa.

 

Ekopharma Karpalo De-Stress Booster

Tulehtuneelle iholle suunnattu seerumi hoitaa ihotulehduksia, finnejä sekä rosacean oireita muun muassa karpalouutteen sekä ihoa vahvistavien prebioottien voimalla.

 

BeauCaire Liposome Light - Liposomigeeli

Etenkin rasvoittuvalle iholle sopiva liposomigeeli on tasapainottava tehotuote, jota voi käyttää myös kosteusvoiteen asemasta esimerkiksi kesäisin.

 

4. Kasvovoiteet

 

Dr. Baumann Sensitive Super Light

Jos ihollasi on sekä rasvaisuutta että rosaceaa, tämä kevyt voide ylläpitää kosteustasapainoa päivittäisessä ihonhoidossa. Hajusteeton!

 

BTB13 Medical Anti-Redness Cream

Vaativalle iholle kehitetty voide hoitaa punoituksia, lehahduksia sekä ärtymystä tehokkaasti. Voide sisältää ihoa rauhoittavaa patentoitua BTB13-yhdistettä, puolukansiemenöljyä sekä rauhoittavaa lakritsia. 

 

BTB13 Medical Vitamin B3 10% Active

Tämä voide sisältää suuren pitoisuuden niasiinia, B3-vitamiinia, joka on hyvin siedetty, tulehduksia, arpia sekä pigmenttijälkiä hoitava ainesosa. Tätä voit käyttää kuuriluontoisesti tasoittamaan ihon sävyä!

 

Ekopharma Mustikka Sensitive Kasvovoide

Hellävarainen mutta ravitseva voide hellii kuivaa ihoa omega-rasvahapoilla sekä mustikkauutteella, joka on uudistava ainesosa ja myös herkälle iholle sopiva. Tuote on hajusteeton, mutta siinä on luontaista tuoksua kasviperäisistä ainesosista.

 

Dr.Baumann Silver Cream

Punoituksia, kutinaa ja herkistymistä hoitava kosteusvoide sisältää hienojakoista mikrohopeaa (mutta ei nanohiukkasia tai iholle sallimattomia ainesosia), jolla on hoitavia ja antibakteerisia ominaisuuksia. 

 

5. Täsmätuotteet mm. rosacea-ihon finneille

 

BTB13 Medical Rosacea + Acne

Kuten nimikin sen paljastaa, tämä kevyt hoitogeeli on suunnattu vaativan rosacean ja aknen yhdistelmän hoitoon. Tehokkaan hellävaraista geeliä käytetään paikallishoitona alueille, joissa esiintyy epäpuhtauksia. Hajusteeton! 

 

Dr. Baumann Niacin Vitamin B3 Ampulli

Tämä tehoampulli tarjoilee ihollesi B3-vitamiinia, joka on yksi parhaita ihonhoidon ainesosia myös ruusufinnin kotihoidossa. B3-vitamiinilla on mm. liikapigmentaatiota heikentävä, tulehduksia rauhoittava ja punoitusta hillitsevä vaikutus.

 

Dr. Baumann Zinc Cream - sinkkivoide

Antibakteerinen sinkkivoide on hyvä apu myös ruusufinnin aiheuttaman tulehduksen, ihottuman tai ärsytyksen hoidossa. Voide sisältää vahvan pitoisuuden sinkkiä sekä ihovitamiini E:tä.

 

Ekopharma Karpalo Douple Zinc Hoitovoide

Luonnollinen sinkkivoide sisältää sinkin ohella finnejä hillitsevää taikapähkinäuutetta, antimikrobista karpalouutetta, E-vitamiinia sekä rauhoittavaa ratamouutetta.

 

6. Kasvonaamiot


 

Ekopharma Herukka Re-Connecting Nature Probiotic Mask Powder

Ihoa suojaava hoitonaamio tuo metsän hyödyt iholle kirjaimellisesti, sillä se hoitaa ihoa prebiooteilla sekä metsäuutteella (ReconnectNature™), joka tutkitusti vahvistaa ihon omaa vastustuskykyä. Käyttö on helppoa: sekoita noin 1 teelusikallinen naamiojauhetta samaan määrään vettä, ja naamioaines on valmis!

 

Dr. Baumann Cream mask normal, dry and very dry skin

Savipohjainen kasvonaamio on kaikista käytetyin naamio hoitolassani, sillä se on tehokas ihon rauhoittaja. Naamio puhdistaa ihoa hellävaraisesti, samalla kun se hoitaa ihon tulehduksia ja punoitusta. Jojobaöljy tuo naamioon annoksen hellävaraista kosteuttavuutta.

 

Ekopharma Herukka Energy C Kasvonaamio

Kun ihosi kaipaa piristystä, koivunmahlapohjainen kasvonaamio annostelee ihollesi kosteutta ja hellävaraista hoivaa. Etenkin herkälle ja couperoottiselle iholle suunnattu kasvonaamio auttaa rauhoittamaan myös ruusufinnin lehahduksia sekä ylläpitämään tervettä ihoa.

 

BeauCaire Gel Mask

Geelimäinen hajusteeton hoitonaamio on ihanan rauhoittava kasvonaamio, joka hoitaa myös kuivuudesta johtuvia ihon juonteita ruusufinni-iholla. Vesipitoinen naamio elvyttää ihoa nopeasti, ja se sopii monelle ihotyypille kuivasta rasvaiseen.


7. Aurinkotuotteet

 

 

Ekopharma Mustikka Sensitive SPF 50

Korkean suojan vedenkestävä luonnonkosmetiikan aurinkovoide fysikaalisilla suoja-aineilla. Täyteläinen, öljypohjainen koostumus. Imeytyy nopeasti, kun tuotteen levittää pieni alue kerrallaan. Hajusteeton.

 

BTB13 Antioxidant Sun Cream SPF 30

Pehmeä, hyvin imeytyvä voide aikuiselle iholle. Sisältää mm. ihon ikämuutoksia hoitavaa BTB13-soluaktivaattoria, Q10, hyaluronihappoa sekä ruusunmarjaöljyä. Mieto raaka-aineiden tuoksu.

 

Ekopharma Tyrni Sun Shield SPF30 Kasvovoide

Täydellisesti imeytyvä aurinkovoide, joka ei jää tahmeaksi hoitavasta koostumuksestaan huolimatta. Sisältää vain fysikaalisen aurinkosuoja-aineen. Mieto tuoksu.

 

 

Tarvitsetko apua ruusufinnin kotihoitoon? Ota minuun yhteyttä, ja lupaan palata viestiisi pian. neuvonta@ihokeskus.fi

 

Blogikuva-miksi-iho-herkistyy-lue-seuraavaksi-blogista_ihokeskus

 

 

 


Vain rekisteröidyt käyttäjät voivat jättää kommentteja.
Kirjaudu sisään ja jätä kommentti Rekisteröidy heti